Arjen haasteet
Lapsiperheen arki on täynnä toimintaa ja tunteita. Vanhempien tulee selvitä samanaikaisesti opiskelusta tai työelämästä, parisuhteesta, lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä toimintaympäristön jatkuvista muutoksista.
Arjessa kohdataan paitsi ilon ja onnen tunteita myös surua, väsymystä ja huolta. Arki voi olla säännöllistä ja turvallista, mutta se voi olla myös kaoottista ja kuormittavaa. Koronan ilmaantuminen ulkoisena uhkana terveydelle ja turvallisuudelle on tuonut uusia haasteita lapsiperheidenkin arkeen.
Tukea arkeen
Silloin kun ei lapsi ole päivähoidossa tai esikoulussa, voi perhe käyttää avoimen varhaiskasvatuksen palveluita Varhaiskasvatus Pieksämäellä tarjoaa varhaiskasvatuksen perheille myös varhaiskasvatuksen perhetyötä. Perhetyöllä vahvistetaan perheiden arjen sujumista, vanhemmuutta ja kasvatusta.
Apua lapsiperheen arkeen voi saada myös esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelusta sekä lapsi- ja perhesosiaalityön eri palveluista. Palvelut voivat olla joko konkreettista apua tai ne voivat keskustelujen ja yhdessä tekemisen kautta auttaa vanhempia ratkaisemaan vaativia tilanteita uudella tavalla.
Kotoutumisohjaaja tukee maahanmuuttajia
Arjen haasteet lapsiperheissä voivat johtua myös vanhempien kuormittavasta tilanteesta ( taloudellinen tilanne, työttömyys, monikulttuurisuus jne.).
Aikuissosiaalityö auttaa silloin, kun tarvitset tukea, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa arkielämän hankalissa tilanteissa. Aikuissosiaalityön tavoitteena on vahvistaa asiakkaan toimintakykyä ja ehkäistä sosiaalisten ongelmien syntyä.
Kotoutumisohjaaja antaa arkielämän ohjausta, neuvontaa ja tukea maahanmuuttajille. Työn lähtökohtana on huomioida asiakkaiden kokonaistilanne auttaen heitä sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tiedottaminen ja tiedon jakaminen on tärkeä osa kotoutumisohjaajan työtä. Kotoutumisohjaaja tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden ja muun verkoston kanssa.
Nuorten työpaja
Nuorten työpaja on sinulle, joka haluat mahdollisuuden tutustua itseesi, ammattialoihin ja opintoihin!
Työpajoihin voi hakeutua 16-29-vuotiaat nuoret, jotka ovat:
- toimeentulotuella
- työtoiminnassa
- opiskelijana
- sairaslomalla
- eläkkeellä
Tukea arjen haasteisiin diakoniatyöstä ja seurakunnan perhetoiminnoista
Et ole yksin perheesi haasteellisessa tilanteessa.
Diakoniatyö on mukana tukemassa perheitä haastavissa elämäntilanteissa. Tarjoamme keskusteluapua sekä taloudellista tukea kriisitilanteissa. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden lasten harrastustoimintaan voi myös hakea tukea. Perheitä tavataan vastaanotoilla ja kotikäynneillä.
Perhekerhoissa voit jakaa arjen haasteita toisten vanhempien ja seurakunnan lastenohjaajan kanssa. Voit hetken hengähtää ja saat tietoa seurakunnan palveluista perheille. Lapsille on leikkiseuraa ja aikuisen aikaa.
Seurakunta järjestää päiväkerhotoimintaa, joka on avointa varhaiskasvatusta pikkulapsiperheille. Päiväkerhotoiminta on maksutonta.
Omaishoito voi koskettaa kaikenikäisiä ihmisiä
Yhdistys toimii erilaisissa elämäntilanteissa olevien omaisten tai läheistään hoitavien henkilöiden ja heidän perheidensä tuki- ja etujärjestönä. Toimintamme on suunnattu myös perheille, joissa lapsella on pitkäaikaissairaus, vamma tai muu erityisen tuen ja välittämisen tarve.
Toimintaamme ovat tervetulleita mukaan kaikki läheistään hoitavat, emme edellytä yhdistysjäsenyyttä tai sopimusomaishoitajuutta.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaa Pieksämäellä
MLL:n Järvi-Suomen piiri tarjoaa tukea tarvitseville perheille maksutonta kaveri- ja perhekummitoimintaa. Pieksämäellä toimii myös koulutettuja MLL:n lastenhoitajia. MLL:n paikallisyhdistykset järjestävät kaikille alueen perheille maksutonta matalan kynnyksen perhekahvilatoimintaa sekä erilaisia tapahtumia.
Pieksämäen seudun 4H-yhdistys lasten ja nuorten kasvun tukena
Pieksämäen seudun 4H-yhdistys tarjoaa lapsille ja nuorille monipuolista toimintaa kerhojen, leirien, kurssien ja koulutusten, 4H-yrittäjyyden sekä työllistämis- ja hanketoiminnan muodossa.
Työpalvelun kautta saat avuksesi reippaat kotiaputyöntekijät, lemmikinhoitajat ja pihatyöntekijät.
Nuoret voivat tienata itse omaa rahaa perustamalla oman 4H-yrityksen, toteuttaa unelmia hakemalla Itse tehty -projektirahaa ja lähteä 4H:n kautta ulkomaille kv-vaihtoon.
Olemme olemassa, jotta Pieksämäkeläisistä lapsista kasvaisi aktiivisia, vastuullisia ja yritteliäitä nuoria ja aikuisia.
Tekemällä oppii parhaiten!